Maailma muuttuu – yhdistystoiminta muuttuu -hanke (2018-2020)

Hanke toteutettiin Veikkauksen varoin. Hankkeen alkuperäisidea syntyi yhdistyskentän tarpeesta, kun Hyvinkään yhdistykset ry teki jäsenyhdistyskierroksen. Tarvetta tuelle ja toiminnan kehittämiselle oli. 

Hankkeen tavoitteena oli:

  • Tarjota yhdistyksille ja ryhmille koulutusta ja tukea
  • Mahdollistaa ryhmien nykyaikaista viestintää
  • Tukea yhdistyksien yhteistä toimintaa
  • Houkutellaan mukaan uusia vapaaehtoisia
Maailma muuttuu - yhdistystoiminta muuttuu -hankkeen kuvituskuva. Tekstissä: Vapaaehtoisten hyvinvointi. Uusia mukaan. Monipuolista toimintaa. Modernia viestintää. PopUp-toimintaa. Yhdistyshallinto kunnossa.
Toimintaa tukee Veikkaus. Veikkauksen logo.

Toimintaa kehitetiin yhdistystoimijoiden tarpeiden mukaisesti

Alla hankeen varrelta koosteita tehdystä työstä. 

Tutustu myös hankkeen oppimateriaaleihin:


Tehdään yhdessä!

Hankkeen perusta oli helposti saatava yksilöllinen tuki. Tuen avulla yhdistysten oli mahdollista kehittää omaa toimintaansa ja ottaa esim. uusia tietoteknisiä välineitä käyttöönsä. 

Ideapajat

Hankkeen aikana järjestettiin Ideapajoja, joiden ajatuksena oli koota samasta teemasta kiinnostuneet yhdistykset yhteen. 

Ideapajoissa on yhdessä keksitty:

  • Onnenpäivä -tapahtuma
  • Esteettömyyspäivä -tapahtuma
  • Onnenillat ja niiden aikana toteutuneet luennot
  • Tarinakahvila
  • Liikuntatarjotin
  • Kahvilan uudistaminen
  • Syyspäivä -tapahtuma


Ideoita ilmassa -taulu Onnensillan seinällä

Onnensillan olohuoneessa on IDEOITA ILMASSA -taulu. Tauluun sai kirjoittaa omia ideoita, joiden toteuttamiseen kaivattiin yhteistyöyhdistystä. 

Virkistys- ja kehittämispäivät yhdistystoimijoille

Hanke tarjosi vuonna 2019-2020 Hyvyn jäsenyhdistyksien hallituksille virkistys- ja kehittämispäivän. Päivä räätälöitiin kunkin yhdistyksen tarpeiden mukaan.

Lisätietoja:

Yhdistyksen kehittämisen luentopäivät


Yhdistysviestit

Yhdistysviesti julkaistaan jokaisen kuukauden alussa. Viesti pitää sisällään ajankohtaisia aiheita, vinkkejä ja ideoita. Lue yhdistysviesti kotisivuilta, tai tilaa omaan sähköpostiisi ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi heidi.kokko@hyvy.fi


Hankkeen tulokset


Vastaavaa hankerahoitusta suunnitteleville


Hankkeen loppuraportti

Ota yhteyttä! 
Heidi Kokko, yhteisösuunnittelija
heidi.kokko@hyvy.fi
p. 050 521 7074