Mielipidekirjoitus: Järjestöt tukena ja apuna koko elämänkaaren ajan

19.3.2026

Kehysriihen lähestyessä esiin ovat jälleen nousseet sote-järjestöjen avustukset ja niihin kohdistuvat leikkaukset. Tämän hallituskauden aikana sote-järjestöjen STEA-rahoitusta ollaan leikkaamassa 380 miljoonasta eurosta noin 240 miljoonaan euroon ja viimeaikaisen uutisoinnin perusteella lisäleikkaukset avustuksista nousevat todennäköisesti esiin kevään kuluessa.

Moni meistä hyvinkääläisistä saattaa ajatella, etteivät nämä leikkaukset kosketa omaa arkea. Totuus on kuitenkin toinen – järjestöjen tekemä työ on usein se näkymätön turvaverkko, joka nappaa kiinni juuri silloin, kun elämä horjuu. Kaikki eivät edes tiedä, mitä sote-järjestöt tekevät ja mitkä palvelut ovat järjestöjen ylläpitämiä esimerkiksi Hyvinkäällä. Meiltä kysytään usein, onko esimerkiksi Onnensillan toiminta Hyvinkään kaupungin toimintaa. Onnensillan järjestökeskusta ja kohtaamispaikkaa ylläpitää Hyvinkään Yhdistykset ry, jonka päärahoitus tulee juuri näistä leikkausuhan alla olevista sote-järjestöavustuksista. Hyvinkään kaupunki toimii tärkeänä yhteistyökumppanina ja tukee toimintaa tilojen muodossa, mutta ilman muuta rahoitusta toiminta päättyisi.

Hyvinkäällä toimii vielä tänä vuonna kuusi STEA-avustuksilla toimivaa järjestöä, jotka ovat hyvinkääläisten tukena koko elämänkaaren ajan, hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäisten ihmisten parissa. Kukaan meistä ei voi etukäteen tietää, milloin oma tai läheisen elämä muuttuu; kun omaishoitajan voimat uupuvat, kun mieli särkyy ja tarvitaan kipeästi vertaistukea tai keskusteluapua, kun nuori kaipaa sitä yhtä merkityksellistä kohtaamista, joka muuttaa elämän suunnan tai kun eläkeläisen ainoa kontakti päivän aikana on Onnensillan kahvikuppi ja juttuseura. Järjestöt tarjoavat näissä tilanteissa matalan kynnyksen apua – ilmaiseksi ja ilman jonottamista. Se on inhimillisyyttä, jota ei voi korvata millään muulla.

Jos järjestöjen toiminta ajetaan alas, katoaa samalla Hyvinkäältä valtava määrä ennaltaehkäisevää työtä. Se, mikä tänään säästetään leikkauslistoilla, maksetaan huomenna moninkertaisesti takaisin julkisen sektorin kuluina, kasvavina jonoina ja ihmisten pahoinvointina.

Meillä järjestöissä on osaamista, sydäntä ja halua auttaa. Me olemme lähellä ja läsnä. Toivomme, että myös päättäjät näkevät lukujen takana ne ihmiset, joille järjestötoiminta on arjen valopilkku tai se viimeinen oljenkorsi.

Anni Rekilä, Hyvinkään Yhdistykset ry:n toiminnanjohtaja

Saana Sandholm, Keski-Uudenmaan Järjestöneuvottelukunnan puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 18.3.2026