Puheenjohtajan tervehdys Onnensillan vapaaehtoisille!

16.12.2019

Arvoisat vapaaehtoistyön toimijat!

Vietimme 5.12. kansainvälistä Vapaaehtoisten päivää. Moni on ehkä kuullut päivästä ja myös vapaaehtoisten viikosta. Jopa 40 % suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä, joten on hienoa, että vapaaehtoisuus saa myös näkyvyyttä.

Sanotaan, että vapaaehtoistyöhön sijoitettu euro tuottaa itsensä kuusinkertaisena takaisin, joten vapaaehtoistoimijan työpanos on valtakunnallisesti merkittävä. Suuri merkittävyys on myös sillä, mitä vapaaehtoistyö sen toimijalle tuottaa. Ihmiselle on tärkeää kokea olevansa tarpeellinen ja hyödyllinen. Hän saa mahdollisuuden toimia omien arvojensa mukaisesti ja antoisalla tavalla. Tämä tuottaa ihmiselle hyvinvointivaikutuksia.

Hyvinkään kaupungin yhtenä tehtävänä on aktiivisesti toimia kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäjänä. Yhtenä keinona tässä on järjestöjen ja yhdistysten toiminnan tukeminen. Parhaimmillaan kunnan kaikki sektorit ovat mukana kehittämässä hyvinvointia meidän eri yhdistysten kanssa, joten aktiivista yhteistyötä tarvitaan.

Hyvinkäällä on luotu hyvinvointikertomuksen yhdeksi hyvinvoinnin painopistealueeksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistäminen. Samoin tavoitteeksi on kirjattu ennaltaehkäisevän työn kehittäminen. Nämä ovat oivia mahdollisuuksia meille olla mukana vaikuttamassa hyvinvoinnin edistämiseen. Sen vuoksi kaikki eri yhdistysten työ ja vaikuttavuus tulisikin saada näkyväksi ja julkiseksi.

Onnensillassa on tänä vuonna lisääntynyt selkeästi yhteisöllisyys, yhteistyö, osallisuus ja aktiivisuus. Olemme työstäneet mm. yhteistä strategiaa ja yhdistykset ovat olleet vaikuttamassa toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Onnensilta on aktiivisessa käytössä ja ilmapiiri talossa on lämmin ja kohtaamiset arvokkaita. Kiitos edelleen myös kaupungille Onnensillan vuokraamisesta käyttöömme!

Lämpimät kiitokset teille kaikille tästä vuodesta!  

Joulunajan miettein,

Aija Chrons,

hallituksen puheenjohtaja, Hyvinkään Yhdistykset ry

"Tästä hyvät ystävät yhdessä eteenpäin. Pidetään muutkin mukana, ne jotka ovat lähempänä tai vähän kauempana." - Sauli Niinistö