TOIMINTA SULJETTU TOISTAISEKSI

13.3.2020

Onnensillan olohuone on suljettu ja kaikille avoimet ryhmät sekä tapahtumat on peruttu toistaiseksi korona-virusepidemian vuoksi.

Yhdistyksiä ja ryhmiä suositellaan vahvasti keskeyttämään toimintansa Onnensillassa. Mikäli kuitenkin kokoonnutaan, kädet on pestävä huolellisesti heti Onnensiltaan saavuttaessa, eikä yhtään flunssaisena tai muuten kipeänä saa missään tapauksessa tulla. Jos yskittää tai aivastuttaa, tehdään se nenäliinaan tai hihaan. Ei kätellä tai halata. Hyvinkään Yhdistykset ry ei voi toimittaa kahvitilauksia eivätkä ryhmät keittää kahvia omatoimisesti. Noudatamme tiukkoja varotoimenpiteitä suojellaksemme kävijöitämme, joista monet ovat ikäihmisiä tai perussairaita.

Normaalitilanteeseen palataan terveydenhuoltoviranomaisten (THL), Keusoten sekä Hyvinkään kaupungin ohjeistuksen mukaan. Ilmoitamme toimintojen alkamisesta hyvissä ajoin kaikissa mahdollisissa viestintäkanavissa. Pahoittelemme tilanteen mahdollisesti aiheuttamaa harmia ja pettymystä.

 

T. Hyvinkään Yhdistykset ry:n hallitus ja Onnensillan väki